Nettikoti asuntokohteisiin

Tänä päivänä asukkaat haluavat vaikuttaa entistä enemmän oman kodin tuleviin materiaalivalintoihin ja jopa huonejärjestelyihin. Rakentajalle asukkaiden toiveiden huomioiminen rakentamisen määräysten valossa sekä projektin häiriöttömän etenemisen kannalta on suuri haaste. Miten huomioidaan kaikkien asukkaiden toiveet siten, että rakentamisessa voidaan edetä projektin aikataulujen mukaan.

NettikotiNettiKoti-palvelu on suunniteltu tehostamaan tiedonkulkua rakentajan ja asunnon ostaneiden osakkaiden välillä. Asukastyytyväisyydestä huolehtiminen aktiivisella tiedottamisella jo rakentamisen aikana ja erityisesti asukkaiden toiveiden huomioiminen rakentamisessa parantaa asiakasuskollisuutta ja luo pohjan pidempiaikaislle asiakassuhteelle.

Jokaiselle taloyhtiölle oma luodaan Nettikoti-palvelu. Osakkaat saavat omaan huoneistoonsa "virtuaaliavaimet", joiden avulla he voivat osallistu keskusteluun ja mieleisten materiaalien valintaan etukäteen tiedossa olevan aikataulun pohjalta.

Materiaalivalintoja helpotetaan valmiiden tyylisuuntien ja mallivalikoimien avulla. Asukas voi simuloida myös laajemman tuotesorttimentin tuotteiden avulla omaa kotiaan. Simuloinnissa nähdään, miten eri materiaalit soveltuvat muuhun kokonaisuuteen, ja mikä vaikutus niillä on kauppahintaan.

Nettikodin tarjoamat palvelut:

Asunnon ostajalle

  • Ajankohtaista tietoa oman kodin valmistumisesta ja aikatauluista
  • Oman huoneiston asukasvalintojen tekeminen valmiista valikoimista ja laajemmasta mallistosta
  • Huoneistokortille tallentuva ja läpinäkyvä tarjouspyyntö-tarjous-palvelu erillisistä muutoksista
  • Verkottuminen tulevien naapureiden kanssa omien "kotisivujen" kautta
  • Aikataulumuistuttajat tärkeistä tapahtumista ja valintapäivistä
  • Sähköinen huoneistokortti kokoaa kaikki tärkeät materiaaltiedot yhteen paikkaan ja aina saataville
  • Sähköinen arkistolaite- yms käyttö- ja huolto-ohjeista.

Rakennusliikkeelle

  • Kustannustehokkaan ja nopean tiedotuskanavan 24/7 periaatteella
  • Etukäteen suunnitellun asukasvalintojen ja -muutosten hallintatyökalun
  • Valikoimien hinnoittelut ja aikataulut luodaan hyvissäajoin etukäteen.
  • Sähköinen arkisto kokoaa kaikkien asuntojen valinnat yhteen paikkaan, josta ne on käytettävissä eri tarkoituksessa työmaalla ja hankinnassa.
  • Asukasmuutosten laskutuserittelyt saadaan valmiiksi sovitussa muodossa..
  • Nettikoti kokoaa rakennusliikkeen useat projetit keskitetyn hallin piiriin. Hankinnassa voidaan hyödyntää useamman kohteen volyymietua.
  • Sähköinen asukaspalautteiden hallinta auttaa kehittämään omaa palvelua

Taloyhtiölle

  • Nettikoti elää kohteen rakentamisen ajasta myös asumisen aikaiseksi palveluksi.
  • Valmis verkkoyhteisö auttaa taloyhtiön hallintoa (isännöinti, huolto) pääsemään yhteisön mukaan.
  • Jo rakentamisen aikainen syntynyt huoneiskohtainen tieto on käytettävissä myös taloyhtiön ylläpidossa ja huollossa.
  • Nettikodissa on autopaikkojen ja muiden varattavien resurssien hallinta. Varaajan tiedot tallentuvat järjestelmään.
  • Palautteen antaminen